Lapsi on viettänyt melkein koko kesän muualla kuin kotona. Eilen hän kuitenkin kotiutui, ja raavaiden "no ei oo ollu ikävä" -väitteiden (ja halien) päätteeksi kaikki muuttui normaaliksi. Lapsi on kotona, minne kuuluukin, ja minä vanhempi. Säännölliset elämäntavat eivät ole hyveitäni, paitsi nyt, kun muksu on kotona.
Eilen kävimme vähän niin kuin maakuntamatkailemassa ja lopuksi jäätelöllä. Kotiinpäin tullessamme ohitimme Popedan keikkabussin. Lapsi räpsi innoissaan kuvia, ja vilkutimme hämärästi näkyvälle hahmolle, joka saattoi olla Pate yhtä hyvin kuin saattoi olla olemattakin. Koko kesä on mennyt käytännössä ilman lapsukaista. Eilen meillä oli kivaa. Aikaa on silti niin vähän ja päivät kuluvat niin nopeasti. Ihan hirvittävä ajatus, jos Popedan keikkabussin näkeminen jää lapsen mieleen parhaana lomapäivänä äidin seurassa. Ihan hirveää. *virn*
Luodaan siis lisää lomamuistoja: mummolan kautta minigolfaamaan ja illalla pokeriturnaus ennen pitkiä, leppeitä löylyjä ja versoilevia keskusteluita. Niistä juttutuokioista tulee parhaita muistoja minulle ja tästäkin kesästä hyvä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti